Kuulumiset

Sain monta eri aloitusta tällekin blogitekstille. Kaikki pyyhin pois. Jokaisella oli sisältö, mutta en vaan saanut tuotua esiin sitä miltä tällähetkellä tuntuu. Sitä on niin vaikea kuvailla. Olet onnellinen, toisena hetkenä olet surullinen. Tunteet menevät kuin vuoristoradassa, jota ei saa pysähtymään. Ajatukset pyörivät ja pyörivät, sekoittavat pään. Miksen voi niille mitään? Haluaisin, että blogini olisi positiivinen, mutta miten se voisi olla jos kirjoittaja ei ole. Miksen siis ole? En tiedä. Yritän, mutta enkö yritä tarpeeksi. Olenko liian heikko, jotta voisin saavuttaa mielenrauhan.

Olen hyvin pitkälle perfektionisti ja massan mukana eläjä. Pyrin täydellisyyteen ja valitsen usein tutun ja turvallisen vaihtoehdon. Aina sen, mikä on myös muiden hyväksymää. Osaisimpa kulkea omaa tietäni, edes joskus valita sen tien minkä itse haluan, enkä aina sitä, mitä muut haluavat. Huolehtija. Se olen ollut aina. Kannan stressiä harteillani enemmän kuin olisi yhdelle ihmisille suotavaa. Enemmän kuin yhden ihmisen on määrä kestää. Haluaisinkin kuulla miten te pienennätte taakkaa harteiltanne?

Olen miettinyt jopa sitä, olinko valmis äidiksi. Positiivisestä raskaustestistä on vuosi aikaa, ja sen aikana on tapahtunut niin paljon, joten ei ihmekään jos aika ajoin tuntee romahtavansa. Ilman tytärtäni olisin luultavasti romahtanut täysin. Hän on se syy miksi jaksan nousta aamulla, hän saa ilon kasvoilleni ja hymyn huulilleni. Hän on minun pieni pelastava enkelini.

Onko kukaan koskaan täysin valmis äidiksi? Äidiksi ei pysty täysin valmistautumaan kukaan, se yllättää raskaudellaan luultavasti useimman meistä, tietysti jokainen äiti ja jokainen lapsi on erilainen. Jokaisen arki on erilainen.

Nyt aion kyllä ottaa itseäni niskasta kiinni, alkaa nauttia niistä elämän pienistä iloista ja rakentaa niistä onnellisen arjen koko perheemme ympärille! When there's a will there's a way!

Iloista ja onnellista viikon alkua kaikille! :)