Neuvolassa

Tänään neuvolassa sai taas huomata kuinka hienosti tyttö kasvaa ja kehittyy. Pää seuraa hyvin mukana, niskan kannattelu on siis kehittynyt, mikä on tälle äidille helpotus kuulla, välillä on tuntunut ettei kannattelua tapahdu ollenkaan. Tyttö on nyt 59,5cm pitkä ja painaa 6,2kg, eli hyvin käyrillä mennään.

Pääsin vihdoin myös kysymään huolestani liittyen tytön kakkaamiseen. Tuntuu että tyttö kakkaa joka syötöllä, ja lisäksi on vaihdellen vihertävää ja pistävän hajuista. Ei osannut neuvolassa paljon huolestua, kuitenkin tyttö on ollut oma ihana itsensä, mutta käski seurailla ja jättää vellin pois ja antaa maitohappobakteeria lisäksi, josko näillä eväillä tilanne normalisoituisi. :)
Lisäksi tuli puheeksi neuvolan kotipalvelu. Onko täällä kokemuksia? Sieltä luvattiin ottaa yhteyttä mahdollisimman pian, josko saisi itse nostaa hetkeksi jalat ylös ja rentoutua. Tuntuu elämä tällähetkellä yksinhuoltajan arjelta kun mies tekee 50h/vko:ssa töitä. Hattua nostan jokaiselle, joka elää vauva-arkea ilman miehen tukea.

Lähtipä ajatus taas vaeltamaan. Siitä neuvolan kotipalvelusta: Odotan ja toivon että sieltä tulisi mukava ihminen, jonka huomaan voi hyvillä mielin jättää muutamaksi tunniksi pikkuisen hoitoon! Saisi taas uutta virtaa pyörittää arkea, kun saisi hetken olla omissa oloissaan. :D

Tyttö sai myös tänään kaksi rokotetta, molempiin reisiin, saa nähdä nostaako kuumetta, pistosten jälkeen huuto ei meinannut loppua ollenkaan, mutta nyt alkoi pihalta kuulua huutoa, saihan tässä jo vajaan tunnin olla ja hoitaa kotia :)

Mukavaa tiistain jatkoa kaikille!!:)

Kuulumiset

Sain monta eri aloitusta tällekin blogitekstille. Kaikki pyyhin pois. Jokaisella oli sisältö, mutta en vaan saanut tuotua esiin sitä miltä tällähetkellä tuntuu. Sitä on niin vaikea kuvailla. Olet onnellinen, toisena hetkenä olet surullinen. Tunteet menevät kuin vuoristoradassa, jota ei saa pysähtymään. Ajatukset pyörivät ja pyörivät, sekoittavat pään. Miksen voi niille mitään? Haluaisin, että blogini olisi positiivinen, mutta miten se voisi olla jos kirjoittaja ei ole. Miksen siis ole? En tiedä. Yritän, mutta enkö yritä tarpeeksi. Olenko liian heikko, jotta voisin saavuttaa mielenrauhan.

Olen hyvin pitkälle perfektionisti ja massan mukana eläjä. Pyrin täydellisyyteen ja valitsen usein tutun ja turvallisen vaihtoehdon. Aina sen, mikä on myös muiden hyväksymää. Osaisimpa kulkea omaa tietäni, edes joskus valita sen tien minkä itse haluan, enkä aina sitä, mitä muut haluavat. Huolehtija. Se olen ollut aina. Kannan stressiä harteillani enemmän kuin olisi yhdelle ihmisille suotavaa. Enemmän kuin yhden ihmisen on määrä kestää. Haluaisinkin kuulla miten te pienennätte taakkaa harteiltanne?

Olen miettinyt jopa sitä, olinko valmis äidiksi. Positiivisestä raskaustestistä on vuosi aikaa, ja sen aikana on tapahtunut niin paljon, joten ei ihmekään jos aika ajoin tuntee romahtavansa. Ilman tytärtäni olisin luultavasti romahtanut täysin. Hän on se syy miksi jaksan nousta aamulla, hän saa ilon kasvoilleni ja hymyn huulilleni. Hän on minun pieni pelastava enkelini.

Onko kukaan koskaan täysin valmis äidiksi? Äidiksi ei pysty täysin valmistautumaan kukaan, se yllättää raskaudellaan luultavasti useimman meistä, tietysti jokainen äiti ja jokainen lapsi on erilainen. Jokaisen arki on erilainen.

Nyt aion kyllä ottaa itseäni niskasta kiinni, alkaa nauttia niistä elämän pienistä iloista ja rakentaa niistä onnellisen arjen koko perheemme ympärille! When there's a will there's a way!

Iloista ja onnellista viikon alkua kaikille! :)

ajatuksia

Olen huomannut, että mielialani vaihtelee sään mukaan. Tällähetkellä näyttää pilviseltä, ja tuuli on navakkaa. Sateita on riittänyt kesäkuun alkuun ihan riittämiin, ja mieli on muutaman päivän ollut maassa. Ei jaksaisi tehdä mitään, olla vain sohvan nurkassa ja tukahduttaa itsensä omilla ajatuksilla. Kävin pitkästä aikaa kaupungilla, ja se jos mikä piristi edes hieman. Nähdä ihmisiä. Vaikka rakastankin pientämme yli kaiken, on silti välillä mukava jutella muutenkin kuin lässyttäen.

Meillä on muutto edessä ensiviikonloppuna. Odotan jo innolla että pääsen sisustamaan uutta kotia. Olenkin etsinyt netistä paljon sisustusvinkkejä, ja aika hyvin onkin selvillä millainen uudesta kodistamme tuleekaan. Nykyinen asuntomme on 59 neliöinen kaksio, seuraava on 79 neliöinen neliö. Vihdoinkin saamme tilaa, en malta odottaa! Vauva saa oman huoneen, josko äidinkin unen laatu paranisi siinä samalla.. :) Toisaalta saattaa olla etten osaa ilman tuttua tuhinaa nukkuakaan, mutta aika näyttää mihin järjestelyyn päädymme.

Mies on ollut taas tälläviikolla 50 tuntia töissä, joten osaan taas arvostaa hänen läsnäoloaan iltaisin kun pääsen jopa rauhassa suihkuun. :D Neiti menee muuttoviikonlopuksi isovanhemmille hoitoon, josko sitä menisi oikein ulos syömään. :)

Teksti taas aikamoinen sillisalaatti, mutta ei se kai niin haittaa. :) Sellaisia ne päivätkin täällä ovat. :)

Daily routines

Tyttö on nyt reilun kolmen kuukauden ikäinen, ja ruutiineihin on asetuttu jo hyvin. Aamulla herätään yhdeksältä, juodaan aamumaito, jonka jälkeen seurustellaan muutama tunti. Noin 11.30 lähdetään vaunulenkille ja tyttö nukkuu useamman tunnin. Sillävälin siivoilen ja järjestelen kotona paikkoja. Onneksi pääsemme kohta isompaan asuntoon. Kyllä kaksio on vain liian pieni kolmelle ihmiselle, tyttö vie yllättävän paljon tilaa hoitopöytineen ja leluineen. :) Päivästä riippuen tyttö nukkuu 2-3 päiväunet. Kolmet silloin, jos unen määrä jää lyhyeksi ja kahdet silloin jos nukkuu useamman tunnin pätkän. Päivät rakentuvatkin paljon tytön rytmin mukaisesti. Iltatoimet aloitamme aina salkkareiden jälkeen. :D Silloin tehdään iltapesut ja iltamaito, jonka jälkeen tyttö menee sänkyyn.

Tällähetkellä on menossa jokin iltaitku vaihe, tyttö ei millään halua jäädä sänkyyn, vaan nukahtaa ainoastaan syliin keinuttamalla. Lisäksi maitoa kuluu todella paljon, ilmeisesti jokin tankkauskausi menossa, ajattelimmekin yrittää antaa iltaisin velliä, josko se täyttäisi paremmin ja saisi yöllä pidemmän pätkän myös unta :) Hienosti on kuitenkin yöt menneet, pääsääntöisesti on nukkunut 9-05, paitsi viimeyönä herättiin 01 ja 04. Mutta kaikki kuuluu tähän vauva-arkeen, mitään siitä en vaihtaisi pois. :)

Käsittämätöntä kuinka aika kuluu niin nopeasti, kolme kuukautta on mennyt aivan hujauksessa. On ihana seurata tytön kehittymistä ja kasvamista. Eilen saimme kuulla tytön ensimmäistä kertaa nauravan ääneen. Sydän oli pakahtua onnesta. Kuinka rakastankaan pientä ihmettämme. <3

Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta

En olisi koskaan ajatellut sen osuvan omalle kohdalle. Olin kuullut, että monet potevat synnytyksen jälkeistä masennusta, mutta että omalle kohdalle? Enhän nyt niin heikko olisi? Oikeastaan masennuin jo odotusaikana, sillä erittäin läheinen ihminen kuoli kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa ja muserruin siitä täysin, näin jälkeenpäin ajatellen ehkä enemmän kuin olisin uskonutkaan. Kävin läpi sekavia tunteita, pelkoa ja vihaa, miten elämä onkaan niin arvaamatonta. Kaikki voi muuttua aivan silmän räpäyksessä, eikä itse voi vaikuttaa mitenkään. Se varmaan onkin syy ahdistukseen. kun tuntee itsensä ja olonsa niin pieneksi ja voimattomaksi.

Elin masennuksen kanssa kuukausia ja kävin juttelemassa neuvolassa tuntemuksistani, mutta tuntui etten vaan pääse elämässä eteenpäin. Jumituin sisälle, pelotti lähteä kotoa. Ennen synnytystä päivät kuluivat sohvalla ja sängyllä maaten, en jaksanut tehdä mitään.
 Synnytyksen jälkeen ja vauvan kanssa kotiin palattuamme oli pakko ryhdistäytyä. Päivät kuluivat, henkisesti olin hyvin väsynyt, fyysisesti esitin vahvaa, halusivathan kaikki tulla katsomaan uutta tulokasta. Koko ajan takaraivossani tunsin sen ahdistuksen, mikä ei vain hellittänyt.
 Lääkäri määräsi ahdistukseen ja masennukseen lääkettä, mutta sen teho ei ollut toivotunlainen, ja lopulta löysin itseni osastolta. Kuinka tunsinkaan epäonnistuneeni.

Osastolla vietin vajaat kaksi viikkoa, ja vaikka sitä ei kenellekään toivoisi, oli se itselleni suuri apu. Siellä minua vihdoin ymmärettiin. Sain asiantuntevaa apua ja ymmärrystä. Sain ladata akkuja. Se oli minulle suuri apu, sillä toimintaykykyni on vihdoin palautunut, jaksan ja viitsin tehdä arkiset asiat, saan aikaiseksi tehdä ja mennä. Tietysti toipumiseen kuuluu ne heikommatkin vaiheet, mutta en ole antanut niiden lannistaa.

Mitä haluaisin sanoa muille masennuksesta kärsiville? Puhukaa. Vaikka tuntuu, vaikka itse häpeäisit sitä mitä tunnet, on jokainen sanottu sana pois omilta harteilta. Se auttaa. Kyllä se elämä kantaa.

Ensimmäinen blogiteksti

Vihdoinkin kynnys kirjoittamiseen on ylitetty. Vauva-arjen alun vaikeudet alkavat toivottavasti olla takanapäin ja arkirytmin löydyttyä aikaa on myös kirjoittamiseen.

Tyttäreni on kolmen kuukauden iässä, ja on vaan ihmeellistä päästä seuraamaan kuinka pieni kasvaa ja kehittyy joka päivä. Mies aloitti tänään kesäloman jäljiltä töissä ja on omituista olla taas kaksin vauvan kanssa, olisin kyllä pitänyt hänet mieluusti kotona, toisaalta ihana olla myös kaksin vauvan kanssa. :)

Kirjoitan tarkempia postauksia myöhemmin, nyt vaan piti aloittaa jotenkin :D
Kuvia lisäilen myös tuleviin postauksiin.
Postaustoiveta saa esittää, onko siellä paljonkin muita äitejä ruudun toisella puolella?